Mitä uutta oppimisen ja sen kehittämisen kentässä tapahtuu?
Lue, seuraa ja ehdota aihetta!
TUTKA-hanke vahvistaa turvataitoja ja itseluottamusta
Vuoden 2020 lopussa päättyneen turvataitohankkeen tavoitteena oli ennaltaehkäistä lasten ja nuorten kokemaa seksuaalista väkivaltaa. Opetushallituksen rahoittaman TUTKA Päijät-Hämeen turvataitokasvatus -hankkeen tavoitteena oli ennaltaehkäistä lasten ja nuorten
Kotoa kouluun -toiminta tekee oppilaan nähdyksi ja kuulluksi
Turun alakouluihin suunnattu Kotoa kouluun -toiminta tuo perhevalmentajat avuksi, kun koulupoissaolot huolestuttavat. Toiminta lisää yhteistyötä sekä pehmentää raja-aitoja koulun ja kodin välillä. Se myös kasvattaa ymmärrystä
Luottamus ja rohkeus avaavat ovia uudenlaisiin työtapoihin
Huh, todella erikoinen lukuvuosi on takana! Olette tehneet kouluissa, päiväkodeissa ja opetusalan hallinnossa hienoa ja arvokasta työtä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tallessa on lukuisia uusia hyviä käytänteitä, joita
Laaja-alaiset taidot hyvän elämän ohjeina
”Jos joku kaipaa esimerkiksi arvostusta, anna hänelle sitä. Jos joku kaipaa lohdutusta, lohduta häntä.” ”Välillä täytyy myös osata pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Se on tärkeä
Apua arviointiin – voimaa verkostosta
Suomessa on valmisteltu kesäkuussa 2018 alkaen kokonaisuudistusta oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointiin perusopetuksessa. Uudistuksen taustalla on ollut toisaalta tarve selkiyttää arviointinormeja, toisaalta on haluttu tuottaa päättöarviointiin
Kunnat puhaltavat yhteen hiileen kasvatus- ja opetusalan osaamisen kehittämiseksi
Tampereen kaupunkiseudun kunnat ovat kehittäneet kasvatus- ja opetusalan henkilöstönsä ammattitaitoa ainutlaatuisella Osake-toimintamallilla jo viiden vuoden ajan. Toiminnassa keskeistä on luottamus, asiantuntijuus sekä yhteinen tahto tehdä seutuyhteistyötä.
Syväoppiminen ja vahvuuspedagogiikka Päivölänlaakson koulussa
Syväoppimisella tarkoitetaan kansainvälistä oppimisen, opetuksen, toimintakulttuurin sekä koulun ja opetustoimen johtamisen tutkimus- ja kehittämisohjelmaa eli NPDL:a (New Pedagogies for Deep Learning). Tavoitteena on kehittää laaja-alaista osaamista,
Kunnat tuottavat itse Suomen laajimman avoimen digitaalisen oppimateriaalin
Tampereen kaupunkiseutu opettajineen vie osana Aivot – Yhdessä käyttöön -hanketta 3.–6.-luokkien ympäristöopin verkkoon. Näin laajaa avointa digioppikokonaisuutta ei ole Suomessa aikaisemmin tehty. Materiaalia tuottaneet opettajat kannustavat
Hyvän mielen taitomerkki: Iittalan yhtenäiskoulu, Hämeenlinna & Mieli ry.
Hyvän mielen taitomerkki on kaikille avoin sähköinen oppimateriaali mielenterveystaitojen vahvistamiseen peruskoulussa. Oppilaiden taidot karttuvat opetussuunnitelman mukaisesti mm. tunne-, kaveri- ja turvataidoissa sekä omien vahvuuksien löytämisessä ja
STEAM Turku ja DigiOne – tiedettä, teknologiaa ja digitalisaatiota
Turun ja Vantaan kaupungit starttasivat vuoden 2021 innostavissa merkeissä tammikuun 13. päivän Oppiva-verkoston seminaarilla. Seminaarin tähdet olivat STEAM Turku ja DigiOne -hankkeet, joista ensimmäinen on varhaiskasvatuksen,
OPPIVA-verkoston kehityspäällikön katsaus vuoteen 2021
Hyvää, turvallista alkanutta Uutta Vuotta 2021! Vuosi sitten aloittaessamme uutta vuotta, emme tainneet kukaan aavistaa millainen vuosi meillä on edessämme – ja hyvä niin. Epätavallisesta ja
Korian koulun Pedagoginen seinä
Kouvolan kaupungin ”vuoden työyhteisöksi” valitun Korian koulun henkilökunnan kehittelemä Pedagoginen seinä tekee laaja-alaiset taidot näkyviksi. Korian koulussa nykyisen opetussuunnitelman käyttöönoton yhteydessä alettiin pohtia, miten laaja-alaiset taidot
