Rahaa, rauhaa ja rakkautta

Ennen oli toisin

Suo­ma­lainen perus­koulu käyn­nistyi viral­li­sesti vuonna 1972. Tuolloin 51 vuotta sitten maailma oli dra­maat­ti­sesti toi­sen­lainen. Perus­koulu oli mer­kittävä osa hyvin­voin­ti­valtion raken­nus­pro­jektia. Uuteen jär­jes­telmään siir­ryttiin asteittain vuosina 1972–1977 alkaen Lapista. Vii­meisinä rin­nak­kais­kou­lu­jär­jes­tel­mästä luo­vuttiin pää­kau­pun­ki­seu­dulla. Kaikki oppilaat olivat uudessa yhte­näis­kou­lu­jär­jes­tel­mässä vuonna 1981.

Puoli vuo­si­sataa on pitkä aika. Niinpä perus­koulua on kor­jattu ja pai­kattu ja face­lif­tattu joka vuo­si­kym­me­nellä. 1970-luvulla sisäänajo toteu­tettiin jopa luvat­toman kes­ki­te­tysti. Van­nottiin beha­vio­rismin ja ope­tus­tek­no­logian ja tavoi­teop­pi­misen nimiin. Muu­ta­massa vuo­dessa havah­duttiin työ­rau­haon­gelmiin ja ennen muuta taso­kurssien aiheut­tamiin syrjäytymisongelmiin.

1980-luvulla purettiin ohjaus­jär­jes­telmiä. Pää­tös­valtaa siir­rettiin kun­nille. Kun­taops syntyi uudelleen. Pää­tös­valtaa annettiin myös kou­luille. Taso­kurssit kor­vattiin jous­ta­valla tun­ti­ke­hys­jär­jes­tel­mällä. Kai­kille luvattiin jatko-opintokelpoisuus.

1990-luvulla Suomi syöksyi syvään lamaan. Kor­va­mer­ki­tystä val­tio­avusta luo­vuttiin. Kou­luilla ei väl­tytty mää­rä­ra­ha­leik­kauk­sista eikä pak­ko­lo­mista. Kiin­teistöjä ei pidetty kun­nossa, Kou­lutus oli edelleen puheessa inves­tointi tule­vai­suuteen, mutta käy­tännön rat­kai­suissa sitä alettiin pitää kuluna.

Tasa-arvon arvon rin­nalle nousi vapauden arvo. Kou­lu­piirit pois­tettiin. Van­hempien vapautta valita koulu ja oppi­laiden vapautta valita lisättiin. Ops-perusteet olivat äärim­mäisen väljät. Koulut saivat keksiä jopa omia oppiai­neita. Panokset haluttiin suunnata lah­jak­kaisiin oppi­laisiin. Ideoitiin eri­laisia kiih­dy­tys­kaistoja. Inter­netin myötä koneet tekivät läpi­murron myös koulun arkeen. Tek­no­logia laa­jensi oppimisympäristöä.

Vuoden 1998 perus­o­pe­tus­laissa luo­vuttiin hal­lin­nol­li­sesta jaosta ala- ja ylä­as­teisiin. Kou­lujen koko kasvoi.

Uusi vuo­si­tuhat alkoi hie­nosti. Suo­ma­laiset 15-vuo­tiaat menes­tyivät jou­lu­kuussa 2001 jul­kais­tussa OECD:n 32:n maan kou­lusaa­vu­tus­ver­tai­lussa lois­ta­vasti. Puheet tasa­päis­tä­västä perus­kou­lusta vai­ke­nivat. Suo­ma­lainen perus­koulu olikin maa­ilman par­haita kou­lu­tus­jär­jes­telmiä. Lei­kattuja resursseja ei siis kan­nat­tanut palauttaa?

Mil­len­niumin alkua leimasi talouden nousu­kausi, joka päättyi vakavaan finans­si­kriisiin vuonna 2008. Kou­lu­tusta oli jälleen tehos­tettava. Kou­lujen määrä väheni. 1990- ja 2000-luvuilla Suomen pie­nistä kou­luista lak­kau­tettiin 65 %.

Kou­lujen erot kas­voivat. Hihnoja kiris­tettiin. Luot­tamus hapertui. Ope­tus­suun­ni­telman sivu­määrä monin­ker­taistui. Ope­tusta kehi­tettiin nyt kes­ki­te­tymmin ja samaan suuntaan. Tasa-arvon ihanteen ten­ho­voima alkoi hiipua. Opet­tajien uupu­musta lisäsi rajusti pyr­kimys siirtää eri­tyistä tukea tar­vit­sevat oppilaat ylei­so­pe­tuksen luokkiin “integroi­malla” heidät ylei­so­pe­tuksen luokkiin usein ilman tar­vit­tavia lisä­re­sursseja. Moni­kult­tuu­risuus syveni.

Uusi opis­ke­li­ja­huol­tolaki mul­listi perin­teistä reh­torin joh­tamaa oppi­las­huol­to­työ­mallia. Opet­tajat ja reh­torit sul­jettiin yksit­täisten oppi­laiden oppi­las­huollon ulko­puo­lelle. Kou­lu­työssä lisääntyi pape­rityö ja dokumentointi.

Kou­lu­tuksen tasa-arvoi­suu­deksi alkoi riittää yhtä­läisten kou­lu­tus­mah­dol­li­suuksien tur­vaa­minen. Kou­lu­tus­po­li­tii­kasta tuli yhä vah­vemmin työ­elämään kou­lut­ta­mista ja kes­ki­te­tysti ohjaavaa.

Tuo­reinkin ops-perusteet on moni­sa­ta­si­vuinen, ja 2020-luvulla jo kym­me­ninen muu­tok­sineen var­maankin yli 1000-sivuinen.

Vuonna 2020 iski pan­demia. Se toi peda­go­giikkaan uuden nor­maalin, joka pakotti opet­tajat ottamaan hurjan digi­loikan. Suo­ma­lainen koulu selvisi, vaikka tauti ehti aiheuttaa laajaa osaa­misen ja hyvin­voinnin vajetta opis­ke­li­joiden kes­kuu­dessa sekä rank­kaakin uupu­mista opetushenkilöstössä.