Professori Pasi Sahlberg avaa näkökulmia digitaaliseen hyvinvointiin taitona, jota opitaan tulevaisuuden koulussa.
Sisältö
Vuosikymmen sitten oli varsin tavallista ajatella, että nuorten mukana kulkevat digilaitteet mullistavat opiskelun ja muuttavat koulun. Ja näin tapahtui. Mutta ei niin, kuin tuolloin uskottiin.
Koulukeskustelun keskeiseksi puheenaiheeksi niin meillä kuin muuallakin on noussut lasten ja nuorten digilaitteiden käytön rajoittaminen kouluissa. Monissa maissa, esimerkiksi Australiassa ja Ranskassa älypuhelinten käyttö on kielletty koulupäivän aikana, ellei siihen erikseen anneta lupaa.
Keväällä Suomen hallitusneuvotteluissa tämä asia otettiin esille ja hallitusohjelmaan tuli kirjaus älypuhelinten käytön rajoittamisesta kouluissa. Petteri Orpon hallitus aikoo vahvistaa opettajien ja rehtoreiden toimivaltuuksia puuttua opetusta häiritsevään toimintaan koulupäivän aikana. Odotettavissa on lainsäädännön muutoksia, joilla ”voidaan nykyistä tehokkaammin rajoittaa esimerkiksi mobiililaitteiden käyttöä koulupäivän aikana ja näin vahvistaa oppilaiden keskittymistä opetukseen”.
Viimeksi opetusalan lainsäädäntöön tuli merkittäviä muutoksia vuonna 2014, jolloin eduskunta hyväksyi ns. koulurauhapaketin. Häiritsevän käyttäytymisen vähentämiseksi esimerkiksi perusopetuslakiin lisättiin säännös kasvatuskeskustelusta, joka oli silloin uusi ja ensisijainen kasvatuksellinen puuttumiskeino oppilaan häiritsevään tai epäasialliseen käyttäytymiseen.
Myös perusopetuslain jälki-istuntoa koskevaa säännöstä tarkennettiin ja opettajille annettiin toimivaltuuksia oppilaiden tavaroiden tarkastamiseen. Ilmeisesti vajaat 10 vuotta vanhoilla säädösmuutoksilla ei ole ollut sellaista vaikuttavuutta, mitä aikanaan toivottiin.
Näyttää siltä, että lainsäätäjien näkökulmasta kiellot ja rangaistukset ovat tehokkain keino käyttäytymisen ja kasvatuksen haasteiden ratkaisemiseen kouluissa. Jos lakinormeja lisätään tai tiukennetaan, niin on syytä kysyä, kenelle lain valvontavastuu tulee ja kuka päättää sanktioista ja niiden toimeenpanosta. Moni on huolissaan siitä, että rehtoreiden ja opettajien työtaakka kasvaa entisestään ja varsinaiselle opetus- ja kasvatustyölle jää entistä vähemmän aikaa.
Onneksi suuressa osassa kouluista on sovittu ja hyväksytty yhteisiä toimintatapoja, joilla älypuhelimen käyttöä luokkahuoneessa on onnistuneesti rajoitettu. Esimerkiksi Vantaan rehtorit eivät ole olleet kännykköjen totaalikieltojen kannalla ja viestejä on tullut muualtakin maasta siitä, että kouluissa on jo käytössä hyviä ja toimivia vapaaehtoisuuteen perustuvia käytäntöjä.
Oppilaiden omien digilaitteiden käytön rajoittaminen koulupäivän aikana todennäköisesti vaikuttaa positiivisesti opettamiseen ja opiskeluun kouluissa. Mutta kuka huolehtii lasten digitaalisesta hyvinvoinnista koulupäivien ulkopuolella?
Digitaalinen elämäntapa ja henkisen hyvinvoinnin kriisi: syy vai seuraus?
Ei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kuin digiloikka oli tulevaisuuden koulun peruskivi. Koulutuspoliittisissa uskottiin, että meneillään oleva digitaalinen vallankumous muuttaisi koulutuksen kertaheitolla teollisesta tuotantomallista teknologisen tehokkuuden ja tekoälyn vauhdittaman oppimisen ekosysteemiksi.
Kouluissa investoitiin uusiin laitteisiin ja langattomuuteen, vanhemmat varustivat koululaiset omilla älylaitteilla. Pöytä oli katettu, puuttui vain oikea suunta innostavalle oppimiselle.
Suomalaiset nuoret omaksuivat digitaalisen elämäntavan samaan tapaan kuin muuallakin maailmassa. ”Puhelimesta on tullut kuin ikään kuin digitaalinen lemmikki, joka vaatii jatkuvaa huomiota”, kertoi Amber Case Helsingin Sanomien jutussa heinäkuussa 2023. Hän jatkoi, että ”nykyisin monet ihmiset pitävät teknologiasta parempaa huolta kuin itsestään”. Samaan aikaan kun digilaitteet helpottivat viestintää ja yhteyden pitoa nuorten kesken, yhä useampi pelkäsi jäävänsä ulkopuoliseksi ja alkoi kokea yksinäisyyttä.
Näin jälkeenpäin voisi väittää, että Suomessa oltiin liian sinisilmäisiä uuden teknologian kaikkivoipaisuuden suhteen. Monissa kouluissa oltiin jälleen kerran edelläkävijöitä. Ensimmäiset heikot signaalit nuorten kyvyttömyydestä vastustaa sosiaalisen median maailmanjättien sovelluksiinsa rakentamia algoritmeja kaikuivat koulujen luokkahuoneista, joissa opettajat olivat usein voimattomia saamaan oppilaidensa huomion pois taskuissa piipittävistä älylaitteista.
Suomessa uusimmat julkistukset kouluterveyskyselyn tuloksista kertovat huolestuttavia tietoja oppilaiden hyvinvoinnin heikkenemisestä ja voimme miettiä, mikä osuus digilaitteiden kielteisillä vaikutuksilla niihin on.
Lasten ja nuorten digilaitteiden käyttöä tutkittu myös Australiassa
Varsiin verkkaisesti on aikuisten keskuudessa ymmärretty, että nuorten olisi opittava ymmärtämään ja parantamaan digitaalista hyvinvointiaan niin koulussa ja kuin sen ulkopuolella.
Australiassa tekemässämme ”Growing Up Digital Australia” (2020) -tutkimushankkeessa havaitsimme, että joka kolmas vanhempi antoi lastensa käyttää digitaalisia laitteita joka ilta nukkumaanmenon jälkeen. Pienituloisissa perheissä tämä tapahtui joka toisessa kodissa. Totesimme myös, että 60 prosenttia koulussa oppimisen kanssa kamppailevista lapsista menee nukkumaan joka ilta oman digilaitteensa kanssa.
Digitaalinen hyvinvointi – toisin sanoen turvallinen, vastuullinen ja terve suhde teknologiaan – on osa opiskelijoiden yleistä hyvinvointia ja olennainen 21. vuosisadan taito niin koulussa kuin elämässä ylipäätään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi halua ja valmiutta sulkea digilaite, kun se häiritsee itseä tai kanssaihmisiä, teknologiaan liittyvien mahdollisuuksien ja eettisten vastuiden ymmärtämistä, sekä itsesääntelyn rakentamista digilaitteiden turvallisen käytön parantamiseksi.
Koululla on tässä keskeinen ja tärkeä tehtävä. Mutta ei lasten digitaalisen hyvinvoinnin vastuuta voi yksin koulujen tehtäväksi jättää. Toki on niin, että joillekin lapsille opetetaan kotona digitaaliseen hyvinvointiin tarvittavia asenteita, tietoja ja taitoja. Monet vanhemmat kuitenkin kokevat sen vaikeaksi ja toivoisivat lisää tukea koululta, jotta he voisivat tukea lapsiaan digitaalisen hyvinvoinnin vahvistamisessa kotona.
Edellä mainitussa tutkimuksessamme havaitsimme myös, että useimmat opettajat odottavat vanhempien tarmokkaampaa osallistumista lastensa kasvattamiseen elämään vastuullisesti ja turvallisesti digilaitteidensa kanssa.
Digilaitteilla on ylivalta nuorten arjessa
Nuorten psyykkinen ja sosiaalinen pahoinvointi on koronapandemian jälkeen kohonnut ennätyslukemiin eri puolilla maailmaa. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä syy tähän on selvä – digilaitteiden ylivalta nuorten arjessa.
Yhdysvaltain johtava terveysviranomainen Vivek Murthy julisti aiemmin tänä vuonna (2023), että sosiaalisen median käyttö on aikamme vakavin terveysuhka eritoten nuorten keskuudessa. Samaan aikaan UNESCO ehdotti tuoreessa Global Monitoring Reportissa, että nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin parantamiseksi älypuhelimet tulisi kieltää kaikissa maailman kouluissa.
Molemmissa vetoomuksissa on taustalla huoli nuorten henkisen hyvinvoinnin kriisistä ja ajatus digitaalisten laitteiden ylivallasta nuorten arjessa.
Olipa syys-seuraussuhde lasten digitaalisen elämäntavan ja henkisen hyvinvoinnin kesken mikä tahansa, on tilanteeseen syytä puuttua viipymättä niin kodeissa kuin kouluissakin. Jos lapset eivät opi digitaalisen hyvinvoinnin taitoja kotona eivätkä voi harjoitella niitä kunnolla koulussa, monet lapset jäävät omiin voimin navigoimaan digitaalisen maailman vaarallisilla vesillä.
Ja on siinä muutakin. Jos digitaalista hyvinvointia ei arvosteta, se voi vaarantaa koulutuksen tasa-arvon entisestään ja laajentaa “uutta digitaalista kuilua” nuorten keskuudessa. Saattaa nimittäin käydä niin, että nuoren kotitausta vaikuttaa lisääntyvästi siihen, kuinka nuori oppii hyödyntämään digitaalisen teknologian tarjoamat hyödyt ja samaan aikaan välttämään sen mahdollisesti aiheuttamia haittoja.
Digitaalinen hyvinvointi on taito, jonka voi oppia
Nyt jos koskaan olisi omaksuttava ajattelutapa, että oppilaan terveys ja hyvinvointi ovat keskeisiä taitoja, joita tulevaisuuden koulussa opitaan. Usein terveyskasvatus oppineena toteutettuna korostaa tietoja ja informaationa hyvistä elintavoista, ei niinkään uusien taitojen harjaannuttamista käytännössä.
Hyvä esimerkki tästä on edellä kuvattu digitaalinen hyvinvointi. On sanomattakin selvää, että pelkän tiedon kautta nuorten hyvinvointi ei todennäköisesti juurikaan parane. Myönteinen muutos edellyttää taitoja ja yhteisöllistä toimintakulttuuria, jotka muuttavat elämäntapaa ja voivat myös parantaa maailmaa.
Artikkelin tekijät
Teksti: professori Pasi Sahlberg, Melbournen yliopisto, Australia
Lähteet
Graham. A & Sahlberg, P. 2020. Growing Up Digital Australia: Phase 1 technical report. Gonski Institute for Education. Sydney: UNSW.
Office of the Surgeon General. 2023. Social Media and Youth Mental Health: The US Surgeon General’s Advisory. [https://www.hhs.gov/sites/default/files/sg-youth-mental-health-social-media-advisory.pdf]
Sahlberg, P. 2023. Families and schools share responsibility in developing children’s digital wellness. ABC Education.19.7.2023. [https://www.abc.net.au/education/what-you-need-to-know-about-children-s-digital-wellness/102416864]
Storås, N. 2023. Kamppailu huomiosta. Helsingin Sanomat 6.7.2023. [https://www.hs.fi/visio/art-2000009649338.html]
UNESCO. 2023. Global Education Monitoring Report 2023: Technology in Education: a Tool on Whose Terms? Paris. 27.7.2023. [https://unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000385723]
Hyvä lukija!
OPPIVA-verkostossa on aloitettu vuonna 2021 julkaisusarja, jonka nimeksi annettiin OPPIVA Pore.
POREILE! Jos haluat kommentoida tai lisätä jotain uutta julkaisuun, ota yhteyttä: tarja.tuomainen@edita.fi