Osallisuus on koko koulun asia

  • | OPPIVA Pore

Mitä on osal­lisuus, ja miten sitä edis­tetään? Osal­li­suuden edel­ly­tyksiä raken­netaan jat­ku­vasti, ja sen tuke­minen tar­vitsee laajoja rakenteita. 

Osal­li­suu­desta on sekä puhetta että puu­tetta. Puhetta siitä on siksi, että osal­li­suu­desta on tullut yhteis­kun­ta­po­liit­tinen ihanne, jota edis­tetään eri pal­ve­luissa ja yli­päänsä yhteis­kun­nassa. Tästä on muo­tou­tunut suo­rastaan ajat­te­lutapa tai ohjelma.

Tut­kijat ovat puhuneet jopa osal­li­suus­kään­teestäi. Ter­millä kuvataan mur­rosta tavassa aja­tella asioita. Suo­messa tämä on näkynyt lisään­ty­neenä osal­lis­tu­mi­soi­keuksien koros­tu­misena niin las­ten­suo­je­lussa, yhdys­kun­ta­suun­nit­te­lussa, nuo­ri­so­työssä kuin kou­lu­tuk­sessa. Osal­li­suus­kään­teestä puhut­taessa esi­tetään myös kriit­tinen kysymys siitä, onko kan­sa­laisten osal­lisuus radi­kaa­listi muut­tunut sen seu­rauksena, että heidän osal­li­suuttaan väi­tetään edis­tet­tävän entistä vahvemmin.

Huo­li­matta lisään­ty­neistä panos­tuk­sista osal­li­suuteen mit­tarit Suo­messa eivät kui­tenkaan ole osoit­taneet, että koettu osal­lisuus olisi itsessään lisään­tynyt. Siksi osal­li­suu­desta on myös puu­tetta. Eri mit­tarit kou­lu­ter­veys­ky­se­lyistä muihin nuo­ri­so­tut­ki­muksiin osoit­tavat, että nuorten itsensä kokemat vai­ku­tus­mah­dol­li­suudet ovat vielä rajalliset.

Tomi Kii­la­koski, FT, dosentti, nuo­ri­so­tutkija (kuva: Sami Perttilä)

Kou­lu­ter­veys­ky­selyn tulosten mukaan ylä­koulun 8. ja 9. luokan oppi­laista vain joka yhdeksäs kokeeii, että hänellä on hyvät vai­ku­tus­mah­dol­li­suudet kou­lussa. Kaiken lisäksi mää­rässä on pientä laskua vuo­desta 2019 vuoteen 2021. Tämä on oikeastaan mer­kil­listä. Samaan aikaan kun osal­li­suuteen on kiin­ni­tetty huo­miota, tulokset ovat hei­ken­tyneet. Ymmärrys on lisään­tynyt, mutta töitä on vielä tehtävänä.

Vaikka kaikkien ikä­ryhmien osal­li­suutta on edis­tetty, lasten ja nuorten osal­lisuus on ollut eri­tyisen vahvan huomion koh­teena. Tälle on selkeä selitys, sillä lapsen oikeuksien sopimus korostaa lasten oikeutta osal­listua itseään kos­kevaan pää­tök­sen­tekoon. Tosin lapsen oikeuksien sopimus puhuu itse asiassa kuu­le­mi­sesta, mutta Suo­messa on puhuttu enemmän osal­lis­tu­misen ja osal­li­suuden käsi­tettä käyttäen.

Lapsen oikeuksia täs­mentävä lapsen oikeuksien komitea on koros­tanut, että lapsen oikeus osal­listua tar­koittaa vel­voit­teita aikui­sille. On esi­mer­kiksi roh­kaistava lasta muo­dos­tamaan vapaasti oma mie­li­pi­teensä sekä luotava ympä­ristö, jossa lapsi voi käyttää oikeuttaan tulla kuul­luksi. Erikseen komitea korostaa koulua ja kou­lu­tusta. Sen mukaan on luotava sekä sosi­aa­lista ilma­piiriä, joka tukee osal­lis­tu­mista sekä luotava raken­teita, jotka mah­dol­lis­tavat mie­li­pi­teiden esiin­tuo­misen.iii

Lapsen oikeuksien edis­tä­minen edel­lyttää siis, että jul­kinen valta tukee eri ins­ti­tuu­tioiden muut­tu­mista enemmän osal­lis­tu­mista tuke­vaksi ja yli­päätään lap­si­läh­töi­seksi. Tämä ei siis ole valinta, joka voidaan jättää teke­mättä, jos aika ei riitä tai asia ei tunnu olevan kehit­tä­misprio­ri­teettien kär­jessä. Osal­lisuus on jul­kisten toi­mi­joiden vastuulla.

Juri­disen vel­vol­li­suuden lisäksi osal­li­suuden edis­tä­mistä voidaan perus­tella monin muin tavoin. Osal­li­suuden edis­tä­minen tuottaa oppi­mista vai­kut­ta­mi­sesta, yhtei­sestä kes­kus­te­luista ja eri­mie­li­syyk­sistä kes­kus­te­le­mi­sesta olen­naisena osana muiden kanssa demo­kraat­ti­sessa yhtei­sössä elä­mistä. Kun lapset ja nuoret oppivat sanomaan mie­li­pi­teensä, voidaan myös luoda kas­vu­ym­pä­ris­töistä lapsiystävällisempiä.

Pit­källä täh­täi­mellä voi aja­tella, että demo­kratia vah­vistuu, kun ihmiset ovat kiin­nos­tu­neita yhtei­sistä asioista. Kyse on myös siitä, että suo­ma­lainen yhteis­kunta on vah­vempi, jos mah­dol­li­simman moni voi kokea kuu­lu­vansa lähiyh­tei­söihin ja yhteiskuntaan.

Koko koulu mukaan

Englan­nin­kie­li­sessä kir­jal­li­suu­dessa ase­tetaan vas­takkain koko koulun tasoiset (ns. whole school approach) ja vaikkapa yksit­täisen oppiaineen muut­ta­miseen täh­täävät toi­minnot. Aja­tuksena on usein, että koko koulun tasoisia toi­mintoja tar­vitaan silloin, kun täh­dätään laa­joihin kas­va­tuk­sel­lisiin pää­määriin. Tällöin tehok­kainta on, kun koulun arkinen toi­minta näyttää joka ikinen päivä, mitä tavoi­teltu pää­määrä elettynä todel­li­suutena ja arjessa koh­dattuna yhtei­söl­lisenä voi­ma­virtana tar­koittaa. Näin toi­minta yhdistyy tietoon, ja yhteisön tila tukee oppisisältöjä.

Osal­li­suuden edis­tä­minen on kiis­tatta asia, joka täyttää edellä kuvatun koko koulun tasoisen tavoitteen. Esi­mer­kiksi perus­o­pe­tuksen ope­tus­suun­ni­telman perusteet sanovat asian varsin vah­vasti: ”Kou­lutyö jär­jes­tetään siten, että sen perustana on oppi­laiden osal­lisuus ja kuul­luksi tule­minen.iv Kan­nattaa kiin­nittää huo­miota siihen, että tässä osal­lisuus ei hahmotu muiden sisäl­töjen lisäksi tai edes yhdeksi tär­keäksi sisäl­löksi, vaan suo­rastaan perus­taksi. Samalla kat­kelma toimii esi­merkkinä siitä, että maas­samme tavataan samaistaa kuul­luksi tule­minen ja osallisuus.

Vas­taa­vasti perus­o­pe­tuslaki toteaa ope­tuksen jär­jes­täjän teh­tä­väksi edistää kaikkien oppi­laiden osal­li­suutta sekä huo­lehtia siitä, että kai­killa oppi­lailla on mah­dol­lisuus osal­listua koulun toi­mintaan ja kehit­tä­miseen sekä ilmaista mie­li­pi­teensä oppilaan asemaan liit­ty­vistä asioista.v

Molemmat edellä lai­naamani esi­merkit osoit­tavat, että lapsen oikeudet ovat yhä enemmän tulleet osaksi myös kou­lu­tuksen ohjausta. Osal­li­suutta koskeva ajattelu on kehit­tynyt. Käy­tän­nössä muu­toksia voi hah­mottaa seu­raavan esi­merkin kautta. Vuoden 2004 ope­tus­suun­ni­telman perus­teissa puhuttiin osal­li­suu­desta, mutta sillä tar­koi­tettiin osal­lis­tu­mista yhteis­kuntaan. Vuoden 2014 perus­teissa katse on kehit­tynyt osal­li­suuteen koulussa.

Fokus on siir­tynyt koulun ulko­puo­li­sesta osal­lis­tu­mi­sesta vahvaan osal­li­suuteen kou­lu­kult­tuurin sisällä. Sitä kautta vaa­ti­mukset ovat syvä­luo­taa­vampia.vi Lisäksi lapsen oikeuksien vah­vis­tu­mista kuvaa se, että joh­don­mu­kai­sesti puhutaan jokaisen oppilaan mah­dol­li­suu­desta osal­listua ja ilmaista mielipiteensä.

Kenen vas­tuulle osal­li­suuden tuke­minen sitten yllä kuvatun perus­teella kuuluu? Perus­vastaus lienee, että lopulta asia on yksin­ker­tainen. Osal­li­suuden edis­tä­minen edel­lyttää yhtei­söl­lisiä raken­teita. Yhteisöä taas voi kehittää vain yhteisönä. Kyseessä on jouk­kuelaji, ei yksi­lölaji. Yhteisöä voi lisäksi kehittää vain pit­kä­kes­toi­sesti kes­tä­vyys­lajina, ei pika­juoksuna. Tämän takia osal­li­suutta ei voida palauttaa vaikkapa oppi­las­kun­nasta, tukiop­pi­las­toi­min­nasta tai Vihreä lippu -toi­min­nasta vas­taavan ohjaavan opet­tajan har­teille. Heillä toki voi olla ja kan­nat­taakin olla selkeä oma asema ja tehtävä osana osal­li­suus­toi­mintaa tukevaa ja har­kittua kokonaisuutta.

Osal­li­suuden tuke­minen edel­lyttää laajoja raken­teita. Siksi siihen sopii eri­tyisen hyvin val­men­ta­ja­taus­taisen reh­torina toi­mineen Seppo Pulk­kisen väi­tös­kir­jassaan kiteyttämä peda­go­gisen joh­ta­misen ydin­oi­vallus: ”Tii­mi­toi­minta, jaettu joh­tajuus ja koko hen­ki­löstön saa­minen mukaan kou­lu­yh­teisön kehit­tä­miseen ovat sel­laisia joh­ta­juuden ele­menttejä, jotka toi­mivat reh­torin työssä paremmin kuin pää­asiassa punaisen valon takana reh­torin kans­liassa tapahtuva ”oikeisiin asioihin” kes­kittyvä asia­joh­ta­minen.viii Osal­li­suuden edis­tä­minen kuuluu luon­te­vasti osaksi koulun tiimien työtä, jota tukee reh­torin asialle osoittama kiin­nostus ja arvostus.

Osal­lisuus pai­kantuu toi­sinaan tem­pauk­siksi tai toi­min­ta­päi­viksi. Vaikkapa lapsen oikeuksien päivä 20. mar­ras­kuuta onkin luonteva ajan­kohta nostaa osal­lis­tu­mi­soi­keuksia esille niin lap­sille itselleen, heidän huol­ta­jilleen kuin koko kou­lu­yh­tei­sölle. Yksi päivä tai edes viikko vuo­dessa ei riitä – lapsen oikeuksia pitäisi edistää joka ikinen päivä.

Osal­li­suuden tuke­minen on par­haim­millaan pit­kä­kes­toista, jat­kuvaa ja sys­te­maat­tista. Kou­luissa tämä tar­koittaa käy­tän­nössä osal­li­suuden nivo­mista myös osaksi koulua ohjaavia doku­mentteja ja suun­ni­telmia. Asia näkyi­sikin ihan­teel­li­sim­millaan niin koulu- ja kun­ta­koh­tai­sissa ope­tus­suun­ni­tel­missa, oppi­las­huol­to­suun­ni­tel­massa, mutta myös kou­lujen vuosisuunnitelmissa.

Mitä osallisuus oikein on?

Olen tähän asti kart­tanut kimu­ranttia ydin­ky­sy­mystä. On aika tarttua härkää sar­vista ja kysyä, mitä osal­lisuus on.  Jotta voidaan puhua, miten osal­li­suutta edis­tetään, tulee jol­lakin tavalla rat­kaista, mitä oikeastaan edis­tetään. Aivan helppo tehtävä ei ole kyseessä.

Osal­li­suutta voidaan hah­mottaa kahden toi­siinsa liit­tyvän, mutta kui­tenkin eril­lisen perus­u­lot­tu­vuuden kautta. Näitä voidaan kutsua osal­li­suuden poliit­ti­seksi ja sosi­aa­li­seksi ulot­tu­vuu­deksi. Poliit­ti­sella ulot­tu­vuu­della ei tie­tenkään viitata puo­lue­po­li­tiikkaan. Tämän ulot­tu­vuuden kie­liopin käsit­teitä ovat vai­kut­ta­minen, osal­lis­tu­minen, vallan saa­minen ja siitä seu­raavan vastuun kan­ta­minen sekä muu­toksien mah­dol­li­suuksien näke­minen omassa lähiympäristössään.

Oppi­mis­ta­voit­teena on saada taitoja siitä, miten asioita rat­kaistaan, ja tun­tumaa siihen, että ihmiset voivat itse muuttaa omaa maa­il­maansa parem­maksi kes­kus­tellen ja yhdessä tehden. Osal­li­suuden sosi­aa­lisen ulot­tu­vuuden voi­ma­kä­sit­teitä ovat yhtei­söl­lisyys, kuu­lu­minen, jaka­minen, jäsenyys ja hyväksi tule­minen. Osal­li­suuden sosi­aa­liset ulot­tu­vuudet yhdis­tävät tietoa ja toi­mintaa ja tun­teita. Myön­teiset itseen koh­dis­tuvat yhtei­söl­liset tunteet ovat tärkeä osa toi­mintaa ja iden­ti­teettiä.viii Molempia osal­li­suuden ulot­tu­vuuksia voidaan ohjata.

Filosofi Axel Hon­nethin tavoin voi korostaa, että ihminen näkee itsensä kyke­nevänä, osaavana ja arvok­kaana vain silloin, kun muut tun­nus­tavat hänen arvonsa yhtei­sölleix. Tällöin lap­selle tai nuo­relle ker­rotaan, että häntä arvos­tetaan ja hänet nähdään omana itsenään tär­keänä osana yhteisöä. Tällä koke­muk­sella on räjäh­tävää voima. Se luo mah­dol­li­suuksia hyvän kierteille.

Olen omassa työssäni sekä tut­kijana että kehit­täjänä huo­mannut, että nämä asiat on hyvä erottaa toi­sistaan, jotta kir­kas­tuisi, mitkä ovat työn tavoitteet ja mil­laisia näihin tavoit­teisiin joh­tavat mene­telmät. Oppi­las­kunnan hal­li­tuksen aseman kas­vat­ta­minen vaikkapa opet­ta­jan­ko­kouk­sissa voi olla tehokas tapa tuoda oppi­laitten näke­myksiä pää­tök­sen­tekoon, mutta se ei auto­maat­ti­sesti rakenna kaikkien yhtei­söl­li­syyttä ja jäse­nyyttä. Ryh­mä­suh­teita tukevat toi­min­nal­liset har­joitteet taas voivat vah­vistaa yhteis­toi­mintaa ja myön­teistä riip­pu­vuutta toi­sista ihmi­sistä, mutta eivät vält­tä­mättä tuota mie­li­pi­teiden ilmaisun kanavia.

Tar­vitaan toi­mintoja, jotka tukevat sekä osal­li­suuden sosi­aa­lisia puolia että poliit­tisia. Kun mene­telmien kirjo on sopivan laaja, nämä kaksi ulot­tu­vuutta yhdis­tyvät toisiinsa.

Omaa osal­li­suusym­mär­rystä voi kehittää tutus­tu­malla kes­keisiin osal­li­suus­mal­leihin. Sytyk­keitä omaan ajat­teluun ja innos­tu­miseen kou­luo­sal­li­suu­desta saa vaikkapa Roger Hartin, Harry Shierin tai Cahillin ja Dad­vandin mal­leista. Uudemmat osal­li­suus­mallit myös pyr­kivät yhdis­tämään sosi­aa­lisen osal­li­suuden edis­tä­misen edel­ly­tyksenä sille, että voidaan tehok­kaasti tukea kaikkien vai­kut­ta­mista ja mie­li­piteen ilmaisua. Toisin sanoen osal­li­suuden sosi­aa­liset ja poliit­tiset ulot­tu­vuudet nähdään toi­sistaan riip­puvina sekä teorian että käy­tännön toimien tasolla.

Aja­tuksena on, että ryhmän ja yhteisön on oltava tur­val­linen, jotta omat aja­tukset voivat virrata vapaana. Esi­merkkinä edellä kuvat­tujen mallien lisäksi voidaan ottaa Laura Lundyn oival­linen malli, joka kiteytyy neljään ulot­tu­vuuteen. Lundy myös kuvaa, miten näitä ulot­tu­vuuksia tulisi edistää. Malli on otettu käyttöön monissa nuorten osal­li­suutta edis­tä­vissä ohjelmissa.

  1. Rakenna lap­sille tur­val­linen ja kaikki mukaan ottava (inklusii­vinen) tila, jossa lapset voivat ilmaista mie­li­pi­teitään.
    Tällöin on huo­mioitava, että lapsia kan­nus­tetaan ja osal­lis­tu­misen esteet pois­tetaan. Huomio on siinä, että jokainen lapsi, ei vain esi­mer­kiksi äänek­käimmät ja roh­keimmat, pääsee osallistumaan.
  2. Ääni. Tarjoa riit­tävää ja tar­koi­tuk­sen­mu­kaista infor­maa­tiota. Ohjaa ja fasi­litoi mie­li­pi­teiden ilmaisua.
    Tämä edel­lyttää, että lap­sille annetaan tietoa, miten he voivat osal­listua sekä luodaan rehel­linen kuva siitä, miten ja mihin he voivat osallistua.
  3. Yleisö. Var­mista, että lasten mie­li­piteet tuodaan sel­laisen ihmisen tai ihmisten tietoon, joilla on vel­vol­lisuus kuun­nella heidän näke­myk­siään.
    Jotta tämä voidaan toteuttaa, on oltava lap­sille ja työyh­tei­sölle läpi­näkyvä tapa huo­lehtia mie­li­pi­teiden kuu­le­mi­sesta ja dokumentoinnista.
  4. Var­mista, että lasten näke­mykset otetaan vaka­vissaan ja milloin mah­dol­lista, niiden poh­jalta toimitaan.

Tämä ulot­tuvuus vaatii, että on ole­massa menet­te­ly­tavat lasten näke­mysten käsit­te­lylle. Lisäksi lap­sille on tie­do­tettava, mil­laisiin tuloksiin tämä johti ja miksi.x

Lundyn mal­lissa sosi­aa­linen ulot­tuvuus on pohjana tilan luo­mi­selle. Poliit­tinen osal­lisuus taas jaetaan kolmeen osaan, mie­li­pi­teiden ilmaisuun, niiden kuun­te­le­miseen sekä niiden poh­jalta toi­mi­miseen. Kaikki nämä kolme ulot­tu­vuutta edel­lyt­tävät lasten kanssa vuo­ro­vai­ku­tusta, aikuisten toi­mintaa mutta myös toi­mintaa ohjaavia vel­voit­tavia rakenteita.

Oppilaskunnasta arjen kohtaamisiin

Maas­samme lasten ja nuorten osal­li­suutta hah­mo­tetaan usein edus­tuk­sel­lisia raken­teita hei­jas­te­levien ryh­mä­muo­toisten toi­min­tojen kautta. Siksi nuorten osal­li­suuden ainoana kun­ta­laissa mai­nittuna meka­nismina on nuo­ri­so­val­tuusto, ja perus­o­pe­tuslaki puhuu oppi­las­kun­nasta ja sen hallituksesta.

Edus­tuk­sel­liset rakenteet ovat eit­tä­mättä osa toi­mivaa osal­li­suus­työtä. Itsessään ne eivät kui­tenkaan riitä. Tämän todistaa jo sekin, että huo­li­matta siitä, että oppi­las­kunnat kir­jattiin perus­o­pe­tus­lakiin vuonna 2013 eli lähes kym­menen vuotta sitten, ovat kou­lu­ter­veys­ky­selyn osal­li­suutta kos­kevat mit­tarit kil­tisti sanoen vaa­ti­mat­to­malla tasolla. Siksi tar­vitaan oheen eri­laisia toi­mintoja, jotka tukevat osal­li­suutta ja sen ulottuvuuksia.

Oppi­las­kuntien yhtenä han­ka­luutena voi pitää sitä, että ne ovat koko koulun tasoisia ja saat­tavat sen vuoksi etääntyä ele­tystä luok­ka­huo­near­jesta. Tämän takia on pyritty kehit­tämään toi­mintoja, joissa osal­li­suutta voi­taisiin tukea yhdessä oman luokan toi­min­nassa. Yhtenä rat­kaisuna tähän on luok­ka­val­tuusto. Aiheesta oppaan kir­joit­tanut kas­va­tus­tieteen tohtori Antti Moi­lanen huo­mauttaa, että kou­luissa on ver­rattain vähän demo­kraat­tisia kokouksia, joissa kai­killa oppi­lailla olisi mah­dol­lisuus oppia yhdessä. Luok­ka­val­tuus­tossa luokan oppilaat kokoon­tuvat yhdessä kes­kus­te­lemaan ja päät­tämään asioista. Tämän myötä tapahtuu oppi­mista. Luok­ka­val­tuusto voidaan myös kytkeä toi­mimaan oppi­las­kunnan hal­li­tuksen kanssa. Myös luok­ka­val­tuusto tar­vitsee aktii­vista ohjaa­mista sekä halua jakaa opet­ta­jalle kuu­luvaa valtaa oppi­laille. xi

Oppi­las­kunnat, luok­ka­val­tuustot ja muut kuu­le­miset ovat esi­merkkejä toi­min­noista, joilla oppi­laiden osal­li­suutta raken­netaan. Ne ovat keinoja tuoda oppi­laiden mie­li­pi­teitä esiin. Mie­li­pi­teiden esit­tä­misen pitäisi liittyä myös pää­tök­sen­tekoon kou­luissa. Laura Lundya ja muita osal­li­suus­tut­ki­joita seu­raten näiden toi­min­tojen kehit­tä­miseen tulee liittyä myös kou­lu­yh­tei­sölle itselleen läpi­näkyvä tapa, millä näiden tuot­tamia tuloksia käsi­tellään ja miten nämä vai­kut­tavat päätöksentekoon.

Roger Hartin perus­ohjeen mukaan osal­li­suutta voidaan aidosti rakentaa vain siellä, missä lap­sille ja nuo­rille itselleen kuvataan rehel­li­sesti, mil­laiset heidän toi­min­ta­mah­dol­li­suu­tensa ovatxii. Rehel­li­syyttä tar­vitaan, jotta lapset ja nuoret voivat tietää, mitä heillä on oikeus odottaa ja mitä heiltä itseltään odotetaan.

Eri­laisten mallien lisäksi on kui­tenkin huo­mattava, että osal­li­suuden edel­ly­tyksiä raken­netaan joka ikinen päivä. Voikin väittää, että osal­li­suuden edis­tä­mi­sessä on kou­lussa kyse paitsi yllä­ku­va­tuista läpi­nä­ky­vistä raken­teista, myös vuo­ro­vai­ku­tus­kult­tuu­rista. Asiaa voi kuvata tie­toi­sesti ohjatun kas­vu­yh­teisön ja siellä val­lit­sevien käy­täntö tukevien arvojen kautta. Huomio kiin­nittyy arkeen ja koulun tapauk­sessa eri­tyi­sesti ope­tus­me­ne­telmiin. Tällöin voi kysyä, vah­vis­ta­vatko ne oppi­laiden kykyä ilmaista mie­li­pi­teitään ja tuot­ta­vatko ne oppi­mista siitä, miten asioita rat­kaistaan yhdessä rauhanomaisesti.

Osal­li­suutta edis­tetään kou­luissa par­haiten siten, että luodaan arjen käy­tän­teitä, joissa osal­li­suuden on mah­dol­lista toteutua. Osa näistä raken­teista on mal­lin­nettuja ja ne on kir­jattu osaksi koulun suun­ni­telmaa. Osa taas on luon­teeltaan arjen osal­li­suutta, jossa vah­vis­tetaan osal­li­suuden tuntua ja lasten oikeuksia päi­vittäin. Kol­legani Reetta Niemen kanssa olemme hah­mot­taneet tätä seu­raa­valla tau­lu­kolla. Siinä ajat­te­lemme, että osal­lisuus on yhdis­telmä tun­nus­tettua asemaa, tämän aseman poh­jalta syn­ty­nyttä toi­mintaa ja koettua tun­netta siitä, että on voinut osal­listua. Kou­lussa tämän pitäisi näkyä sekä sanoissa, teoissa että ihmisten väli­sissä vuorovaikutussuhteissa.

Tau­lukko 1. Osal­li­suuden ulot­tu­vuudet kou­lussa. [xiii]

Jo pitkään on todettu, että osal­li­suuden edis­tä­mi­sestä on toi­sinaan hel­pompi puhua kuin tehdä sitä käy­tän­nössä. Kehit­tä­mis­suun­niksi on hah­mo­tettu sitä, että osal­li­suu­dessa pitäisi päästä eroon pel­kästä nuorten mie­li­pi­teiden kuun­te­le­mi­sesta eli kon­sul­taa­tioista ja päästä vah­vemmin tukemaan lasten ja nuorten roolia yhtei­sössään. Samoin on koros­tettu sitä, että osal­li­suuden tuke­mi­sessa eri­laisten mallien ja mene­telmien tun­te­minen on hyö­dyksi, mutta samalla tulisi olla taju mallien työ­ka­lu­luon­teesta ja siitä, että mikään malli ei itsessään takaa osal­li­suutta. Siksi osal­li­suuden edis­tä­mi­sessä tar­vitaan raken­teiden lisäksi käy­tännön viisautta.

Osal­li­suutta voidaan tukea monin eri tavoin. Perustana on lapsia ja nuoria kun­nioittava ja heidän oikeuk­siaan arvostava asenne. Tämä asenne voi muuttua käy­tän­nöksi monin eri tavoin. Kou­luissa osal­lisuus on par­haim­millaan koko koulun yhteinen tehtävä, johon sitou­dutaan ja jota tuetaan joh­ta­mi­sella, suun­ni­tel­milla ja tii­mi­ra­ken­teilla. Par­haim­millaan tämä näkyy yhdis­telmänä edus­tuk­sel­lisia raken­teita ja arjen osal­li­suutta, yksilö- ja ryh­mä­tasoa sekä etu­käteen suun­ni­teltua ja arjen koh­taa­misen ihmeisiin tarttuvaa.

Teksti: Tomi Kiilakoski

 

Viitteet

[i] Bherer ym. 2016.

[ii] THL. Kou­lu­ter­veys­ky­selyn tulokset.

[iii] Lapsen oikeuksien komitea 2009.

[iv] Ope­tus­hal­litus 2014, 35.

[v] Perus­o­pe­tuslaki, 47 a §.

[vi] Ks. tar­kemmin Kii­la­koski 2017.

[vii] Pulk­kinen 2011, 176.

[viii] Maunu & Kii­la­koski 2018.

[ix] Honneth 2005.

[x] Lundy 2007.

[xi] Moi­lanen 2019.

[xii] Hart 1992.

[xiii] Hivenen muo­kattu jul­kai­susta Kii­la­koski & Niemi 2021, 194.

 

Lähteet

Bherer L., Dufour P. and Mon­tal­beault, F. (2016) The par­tici­patory democracy turn: an int­ro­duction. Journal of Civil Society 12(3), 223–230.

Hart R. A. (1992) Children’s Par­tici­pation: From Tokenism to Citizenship. UNICEF Innocenti Essays No. 4, Inter­na­tional Child Deve­lopment Centre of UNICEF, Florence.

Honneth, A. (2005). The Struggle for Recog­nition. The Moral Grammar of Social Conflicts. Cam­bridge: Polity Press.

Kii­la­koski, T. (2017) ”Niil­lähän se on se vii­menen sana” – nuoret osal­li­suu­destaan ylä­kou­lussa. Teok­sessa A. Toom, M. Rau­tiainen & J. Täh­tinen (toim.) Toiveet ja todel­lisuus. Kas­vatus osal­li­suutta ja oppi­mista raken­ta­massa. Kas­va­tusalan tut­ki­muksia 75, Suomen Kas­va­tus­tie­teel­linen seura, 253–282.

Kii­la­koski, Tomi & Niemi, Reetta (2021) How to Recognise and Support Par­tici­pation in Schools: Cri­tical Con­si­de­ra­tions. Teok­sessa Jenna Gillett-Swan & Nina The­lander (toim.) Children’s Rights from Inter­na­tional Educa­tional Perspectives. Trans­disciplinary Pers­pec­tives in Educa­tional Research, vol 2. Cham: Springer, 189-202.

Lapsen oikeuksien komitea (2009) Yleis­kom­mentti Nro 12. Lapsen oikeus tulla kuul­luksi. Lap­sia­sia­val­tuu­tetun toi­misto. https://​lap​siasia​.fi/​d​o​c​u​m​e​n​t​s​/​2​5​2​5​0​4​5​7​/​3​7​2​8​8​0​0​6​/​C​R​C​_​C​_​G​C​_​1​2​_​j​u​l​k​a​i​s​u​.​p​d​f​/​9​d​a​a​c​4​7​a​-​f​6​9​f​-​3​2​5​8​-​b​e​5​2​-​0​d​0​e​3​4​3​8​0​e​6​9​/​C​R​C​_​C​_​G​C​_​1​2​_​j​u​l​k​a​i​s​u​.​p​d​f​?​t​=​1​4​6​5​3​8​0​8​1​8​000 (7.11.2022)

Lundy, L. (2007). ‘Voice’ is not enough: concep­tua­lising Article 12 of the United Nations Con­vention on the Rights of the Child. British Educa­tional Research Journal 33(6), 927-942

Maunu, A. & Kii­la­koski, T. (2018) Ohjausta osal­li­suuteen?  - Sosi­aa­linen ja poliit­tinen osal­lisuus ammattiin opis­ke­levien nuorten arjessa. Aikuis­kas­vatus 38(2), 112–129.

Moi­lanen, Antti (2019) Luok­ka­val­tuusto. Opas kou­lu­de­mo­kratian edis­tä­miseen. Opin­kirjo. https://​opin​kirjo​.fi/​w​p​-​c​o​n​t​e​n​t​/​u​p​l​o​a​d​s​/​2​0​2​0​/​0​1​/​L​u​o​k​k​a​v​a​l​t​u​u​s​t​o​_​o​p​a​s​-​k​o​u​l​u​d​e​m​o​k​r​a​t​i​a​n​-​e​d​i​s​t​a​m​i​s​e​e​n​.​pdf (7.11.2022)

Ope­tus­hal­litus (2014) Perus­o­pe­tuksen ope­tus­suun­ni­telman perusteet. Mää­räykset ja ohjeet 2014:96. https://​www​.oph​.fi/​s​i​t​e​s​/​d​e​f​a​u​l​t​/​f​i​l​e​s​/​d​o​c​u​m​e​n​t​s​/​p​e​r​u​s​o​p​e​t​u​k​s​e​n​_​o​p​e​t​u​s​s​u​u​n​n​i​t​e​l​m​a​n​_​p​e​r​u​s​t​e​e​t​_​2​0​1​4​.​pdf (7.11.2022)

Perus­o­pe­tuslaki 21.8.1998/628. Finlex. https://​www​.finlex​.fi/​f​i​/​l​a​k​i​/​a​j​a​n​t​a​s​a​/​1​9​9​8​/​1​9​9​8​0​628 (7.11.2022)

Pulk­kinen, S. (2011) Val­men­ta­ja­taustan mer­kitys reh­torin työssä. Väi­tös­kirja. Jyväs­kylän yli­opisto. https://​jyx​.jyu​.fi/​b​i​t​s​t​r​e​a​m​/​h​a​n​d​l​e​/​1​2​3​4​5​6​7​8​9​/​2​6​5​1​5​/​9​7​8​9​5​1​3​9​4​2​0​5​2​.​p​d​f​?​s​e​q​u​e​n​c​e​=​2​&​i​s​A​l​l​o​w​e​d=y (7.11.2022)

THL (2021) Kou­lu­ter­veys­ky­selyn tulokset. Osal­lis­tu­minen ja vai­kut­ta­minen. Hyvät vai­ku­tus­mah­dol­li­suudet kou­lussa. https://​sampo​.thl​.fi/​p​i​v​o​t​/​p​r​o​d​/​f​i​/​k​t​k​/​k​t​k​1​/​s​u​m​m​a​r​y​_​t​r​e​n​d​i​?​a​l​u​e​_​0​=​6​0​0​8​3​6​&​m​i​t​t​a​r​i​t​_​0​=​2​0​0​1​3​8​&​m​i​t​t​a​r​i​t​_​1​=​2​0​0​2​8​7​&​m​i​t​t​a​r​i​t​_​2​=​1​9​9​9​3​0​&​s​u​k​u​p​u​o​l​i​_​0​=​1​4​3​993# (7.11.2022)

Yhteystiedot

Tarja Tuomainen, kehityspäällikkö

Facebook-f

Tilaa uutiskirje

Tilaa tästä

© 2024 Edita Oppiminen Oy | Tietosuojaseloste | Evästeasetukset

Kotisivut yritykselle Helpotkotisivut.fi