Kaaoksen ja kylmyyden keskellä - mikä on tärkeää?

Opetus- ja kas­va­tusalan toi­min­taym­pä­ristö on tullut sumui­seksi: Pan­demia sai paljon hyvää aikaan digi­taa­lisen kehi­tyksen alu­eella. Se opetti resi­lienssiä ja palautti perus­asioita. Se myös koetteli: pan­demia-aika syn­nytti yksi­näi­syyttä sekä huolta yhteis­kunnan pola­ri­soi­tu­mi­sesta ja syrjäytymisestä. 

Ukrainan sota herätti yli­su­ku­pol­viset pelot. Tämä kaikki tuli nopeasti ja arvaa­mat­to­masti ilmaston muu­tosten ja muiden pai­kal­listen sekä glo­baalien huolien lisäksi. Ai niin, sote-uudistus -> lisää työtä ja samalla mahdollisuus…

Samaan aikaan työ­elämän kehitys on lisännyt työ­kuormaa: moni­mut­kai­suuden tuoman hitauden ja kiireen ris­ti­pai­netta, jär­jes­telmien pakko-ohjausta, byro­kraat­tisia kokouksia, ihmisten väsy­mystä ja poissaolevuutta. 

Ei ihme, jos koemme työs­sämme vähintään ajoittain mie­lek­kyyden katoa­mista, kyy­ni­syyttä ja vie­raan­tu­mista. Ei ihme, että moni har­kitsee jopa työ­paikan vaih­dosta. Ei ihme, että työn tar­koitus voi olla hukassa. Tut­ki­musten mukaan työn mer­ki­tyk­sel­lisyys on liima, joka auttaa meitä näkemään koko­nai­suuksia ja toivoa. Se laittaa meidän yhteen ja auttaa erot­tamaan sen, mikä oikeasti on tärkeää. 

Tarvitsemme toisiamme laittamaan muutoksen liikkeelle

Työn ja elämän tar­koi­tusta lähes­tytään usein kol­mella tavalla: 

1. Ensim­mäinen tapa liittyy menes­tykseen, ansait­se­miseen, kaiken koke­miseen ja ete­ne­miseen uralla: haluan olla tärkeä henkilö muiden silmissä.
2. Toinen ajatus tar­koi­tuk­sesta on olla kuu­liainen: on toteu­tettava lain kir­jainta ja tehtävä, mitä meille joh­to­sään­nössä on annettu teh­tä­väksi. Minun on seu­rattava, mitä teh­tä­vä­ku­vassa on kirjoitettu.
3. Harvoin pysäh­dymme kat­somaan kol­man­nella tavalla: mitä tämä maailma todella tar­vitsee, mitä annet­tavaa minulla eri­tyi­sesti on? Mikä voisi olla minun lahjani tälle yhteis­kun­nalle - toi­sille ihmi­sille? Kuka minä oikein olen? Mistä saan virtaa, aikaa työs­ken­nellä sen puo­lesta, mihin sisim­mässäni uskon?

Työyh­tei­söjen ja tiimien olisi juuri näinä aikoina tärkeää pysähtyä suu­remman äärelle. Etsimään yhdessä sydämen vii­sautta ja sitä tärkeää ja oleel­lista, joka resonoi ja alkaa virrata meissä. Voimme oikeasti tehdä vähemmän ja olla enemmän se muutos, jonka haluamme nähdä tapahtuvan. 

Juuri nyt voisi olla aika etsiä todel­lisen trans­for­maation sie­mentä, syvemmän muu­toksen sysää­mistä liik­keeseen. Siihen tar­vit­semme toinen toi­siamme. Kun pysäh­dymme tar­koi­tuksen äärelle ja alamme toimia tästä lähtien, mer­ki­tyk­sel­lisyys alkaa levitä yhä useampien osalle.

Pysäh­ty­minen, läs­näolo ja koh­taa­misen taito ovat nouse­massa tär­keim­miksi itsensä joh­ta­misen tai­doiksi. Opet­te­lemme koh­taamaan itsemme ja toi­siamme yhä koko­nais­val­tai­semmin ja yhä syvällisemmin.

Kyse on muu­tok­sesta oman mielen, tun­teiden ja ole­misen tasolla. Stra­tegiat seu­raavat sitä, joka on löy­tänyt itsensä.