Otsikon sanoilla mainostimme Oulussa viime viikolla järjestettyä Toivon Agenda ja Luetaan! -tapahtumaa. Mainos jatkui: Miten olisi virtuaalivierailu, lukuvinkki tai etätyöpaja omalle päiväkotiryhmälle, luokalle tai koko koululle alakoulusta lukioon asti? Supervoimia.fi on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun sivistystoimen kohtaamispaikka meille kaikille: tekoja, tapahtumia ja toimintaa lapsille, nuorille ja ammattilaisille. Tutustukaa ja valitkaa mieleisenne ohjelma tai vaikka kymmenen lukuisista vaihtoehdoista eri-ikäisille! #toivonagenda2030 #luetaan #lukuiloaliikkeellä.
Jos joku olisi kertonut minulle ennen koronapandemian alkua, että järjestämme tällaisen tilaisuuden virtuaalisesti reilun vuoden päästä, olisin ollut vähintäänkin epäileväinen. Noinkohan osallistujat haluavat osallistua virtuaalitapahtumaan?
Mutta tässä ollaan, tämä on täyttä totta. Kyseinen tilaisuus pidettiin, osallistujia oli runsaasti ja sisältö vastasi toiveita. Vastaavia tilaisuuksia on järjestetty ympäri maata erilaisten teemojen ympärillä.
Miten tämä on mahdollista? Ilman muuta vallitsevalla ja paljon voimia vieneellä kulkutaudilla on ollut suuri merkitys sille, että nähty digiloikka on toteutunut. Toisaalta paljon puhutun resilienssin lisäksi kiistämätön tosiseikka on, että opettajilla ja rehtoreilla on ollut osaamista ja kyvykkyyttä ottaa tilanne tältäkin osin haltuun. Toki meitä on tuettu eri alojen ammattilaisten toimesta. Nyt toivoisi, että hyvät etäopetukseen liittyvät käytänteet saisivat mahdollisuuden jatkua. Tätä tilaisuutta ei kannata hukata. Kukaan ei varmasti ole esittämässä etäopetukseen siirtymistä kokonaan tai isolta osin, mutta esimerkiksi kielten opiskelussa, oman äidinkielen ja uskonnon sekä erilaisten valinnaisten aineiden opiskelussa etäopiskelu voisi toimia hyvin. Suomi on laaja maa, ja joillakin alueilla oppilasmäärät laskevat. Kuinka turvataan näiden lasten ja nuorten sivistykselliset oikeudet laaja-alaisiin ja mielenkiintoisiin sisältöihin? Tähän etäopetus voisi antaa yhden keinon.
Onko OPPIVA-verkosto pystynyt tukemaan verkoston opettajia, rehtoreita ja koulutuksen järjestäjiä kehittämään omaa toimintaansa? Tähän olemme pyrkineet. Sanomattakin on selvää, että mikäli verkosto ei tuota lisäarvoa sen toimijoille, sellaista verkostoa ei kannata ylläpitää. Toisaalta verkostossa työskentelyn vaatimus on, että annetaan oma panos kokonaisuudelle. Itse ajattelen, että OPPIVA-verkoston toimintaa kannattaa ylläpitää ja kehittää. Sen mahdollisuudet muutoksen tukemisessa ovat merkittävät. Voisiko esimerkiksi tekoälyn, analytiikan ja esineiden internetin soveltaminen opetuksessa olla verkoston yksi seuraavista yhteisistä kehityshankkeista? Suomi on pieni maa, joten yhteistyötä kannattaa tehdä niissä asioissa, joissa tunnistamme yhteisen tekemisen mahdollisuuden.
Haluan kiittää kuluneesta lukuvuodesta kaikkia OPPIVA-verkoston toimijoita. Samalla toivotan rentouttavaa ja aurinkoista kesää kaikille!
Mika Penttilä
sivistysjohtaja Oulun kaupungista ja OPPIVA-verkoston neuvottelukunnan puheenjohtaja
Mika Penttilä
sivistys- ja kulttuurijohtaja, Oulu
OPPIVA-verkoston neuvottelukunnan puheenjohtaja