Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vaatimukset nostivat peruskoulu-uudistuksen osaksi hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista.
Syyslukukauden 2022 käynnistyessä tulee täyteen 50 vuotta siitä, kun peruskoulun toimeenpano alkoi Pohjois-Suomesta lähtien. Rinnakkaiskoulujärjestelmän tilalle tuli kaikille yhteinen maksuton yhtenäiskoulu. Koulu-uudistuksen valmistelu oli ollut taistelua eri poliittisten voimien kesken, mutta myös etujärjestöt ja eri vaikuttajatahot halusivat puumerkkinsä uudistukseen.
Vuoden 1965 Peruskoulukomitea esitti uutta koulujärjestelmän mallia, jota vuoden 1966 eduskuntavaalien tulos vauhditti. Kokeiluperuskouluista saadut kokemukset pohjustivat myös päätöstä, joka ei siis ollut mikään helppo, vaan monien kompromissien ja tekijöiden summa.
Rinnakkaiskoulujärjestelmän perusteluna oli ollut ajatus kahdenlaisesta sivistyksestä ja lahjakkuudesta. Sen mukaan osa ihmisistä on lahjojensa perusteella kykeneviä akateemisten aineiden opiskeluun ja toinen osa vain käytännöllisiin käden taitoihin. Oppimisen mahdollisuudet olivat tämän ajattelun mukaan rajalliset ja lapset voitiin jo nuorena jakaa kokeen perusteella kahteen eri koulutushaaraan.
Oppimisvaikeuksien voittamiseksi ei kansa- tai oppikoulussa tehty kovinkaan paljoa. Erityisopetusta oli tarjolla vain vähän ja pääasiassa erityisryhmissä tai -kouluissa.
Yhteiskunnan muutos vaati 1970-luvulla yleistä koulutustason nostoa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vaatimukset nousivat myös koulutuspolitiikassa polttaviksi. Peruskoulu-uudistus oli osa hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista.
Eduskunta hyväksyi lain koulujärjestelmän perusteista eli peruskoulun puitelain vuonna 1968 äänin 123–68. Elokuussa 1972 Lapin lääni, Oulun läänin kolme kuntaa sekä 28 peruskoulukokeilun kuntaa siirtyivät peruskoulujärjestelmään. Yhteensä 57 kuntaa ja 620 koulua koki muutoksen ensiaallon.
Peruskouluverkkojen muodostaminen vaati kunnissa paljon suunnittelua, koska aiempien kansa-, kansalais- ja oppikoulujen verkko ei sopinut saumattomasti yhteen uuteen rakenteeseen. Lisäksi siirtymävaiheessa opetusta järjestettiin kahden eri opetussuunnitelman mukaan, kun uudistus eteni vuosiluokka kerrallaan luokilla 7–9.
Eduskunnassa toivottiin, että uudistuksen myötä saadaan suurimmat parannukset aikaan ensiksi siellä, missä kouluolosuhteet olivat kaikista heikoimmat. Tällä perusteella uudistuksen toimeenpano eteni pohjoisesta etelään, maaseudulta suurimpiin kaupunkeihin, joissa viimeinen vaihe alkoi vuonna 1977.
Kokonaisvaltainen systeeminen uudistaminen
Peruskoulu-uudistus oli suuri systeeminen muutos, joka johdettiin tarkasti valtion opetushallinnosta säädöksin ja ohjein. Kuntiin perustettiin laajempi koulutoimen hallinto ja niiden johtoon palkattiin koulutoimenjohtajia. Opettajien virat järjestettiin peruskouluihin, opettajille tarjottiin siirtymävaiheen koulutusta ja täydennyskoulutusta.
Monet opettajat opiskelivat lisää, jotta saivat riittävän kelpoisuuden. Kouluhallitus hyväksyi uuden opetussuunnitelman mukaiset oppikirjat. Kunnissa ja lääneissä toimivat ohjaavat opettajat tukivat pedagogiikan uudistumista kunnissa ja kouluissa.
50 vuoden aikana peruskoulu on kokenut paljon pieniä uudistuksia, joiden avulla sen toimintaa ja pedagogiikkaa on pidetty ajan tasalla. Vuosikymmenien aikana kunnat ja koulut ovat saaneet lisää vapautta opetuksen järjestämiseen ja kehittämiseen, mutta autonomian väljyys on vaihdellut. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat opetussuunnitelmien perusteet, joista viimeisin (2014) ohjaa aiempaa tiukemmin perusopetuksen toteuttamista.
Vuoden 1998 perusopetuslain uudistus on viimeisin kokonaisvaltainen perusopetuksen uudistamispyrkimys. Se sisältönä oli perusopetuksen sisäisen hallinnollisen ja pedagogisen rajan poistaminen ylä- ja ala-asteen väliltä.
Se antoi mahdollisuuden yhtenäisen perusopetuksen oppimisympäristöjen ja yhtenäisen pedagogiikan kehittämiselle, mutta ei pakottanut siihen. Yhtenäisyys onkin edennyt eri tahtia eri puolilla riippuen talouden rahkeista ja kuntien strategisesta tahtotilasta. Oppilaiden kannalta yhdenvertaisuus ei täysin toteudu, jos toisen koulupolku kulkee yhtenäistä reittiä ja toisen kokemus peruskoulusta on toisenlainen. Tässäkin lakiuudistuksessa tavoitteiden toteutumisen tueksi olisi pitänyt ohjata rahoitusta uusiin rakenteisiin ja pedagogiikan kehittämiseen.
Pitääkö peruskoulusta olla huolissaan vai onko syytä juhlaan?
Julkisessa peruskoulukeskustelussa ovat otsikot vaihdelleet oppimistulosten laskusta, oppimisvajeeseen ja opetuksen ammattilaisten ja hallinnon kuormittumiseen. Huolissaan olo ei riitä, vaan realistisen kuvan perusteella tulee nähdä peruskoulun kehittämistarpeet kokonaisuutena.
Perusopetuksen järjestäjien eli kuntien strategiat ja talous ratkaisevat perusopetuksen pedagogisen kehittymisen ja tulevat oppimistulokset 2020-luvulla. Jos käännettä parempaan halutaan, se tapahtuu kokonaisvaltaisella muutoksella: perusopetuslain kokonaisuudistus, perusopetuksen talouden turvaaminen sekä opetushenkilöstön ja rehtorien, opetustoimen johdon jatkuva, systemaattinen koulutus ja valmennus.
Vasta lainsäädännön kokonaisuudistuksen jälkeen olisi uusien opetussuunnitelmien perusteiden valmistelun aika. Nykyisillä perusteilla kyllä pärjätään, jos kunnissa päivitetään paikallisia opetussuunnitelmia arviointitiedon pohjalta.
1970-luvun peruskoulu oli yhteiskunnan muutosvoima – niin kuin se aina onkin. Suomalaisten peruskoulun oppilaiden oppimistulokset ovat nousseet kansainvälisissä vertailuissa huipputasolle, ja kansakunnan osaamisperusta on mahdollistanut taloudellisen kasvun ja hyvän kilpailukyvyn. Lisääntyneen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden myötä suomalaiset kokevat olevansa hyvin onnellisia.
2020-luvun peruskoulun tulee vastata toisenlaisiin oppimisen ja yhteiskunnan haasteisiin kuin 50 vuotta sitten. Hyvinvointi jakautuu nyt eri tavoin ja perheiden sosioekonominen tausta vaikuttaa aiempaa enemmän oppimistuloksiin. Syrjäytymisen ja osattomuuden kuilut syvenevät, jos kehitystä ei käännetä. Peruskoulun tulee kiinnittää oppilaansa yhä vahvemmin elinikäiseen koulutuspolkuun ja tuottaa onnistumisia, oppimisen iloa ja elinikäistä hyvinvoinnin perustaa ihan jokaiselle.
Siinä on Suomessa onnistuttu tällä 50 vuoden matkalla ja se antaa toivoa seuraavalle puolelle vuosisadalle. Ja nyt voisi olla aika myös juhlia sitä kaikkea, mitä peruskoulu-uudistuksella on aikaansaatu.
Teksti: Tarja Tuomainen, Mika Mäkelä ja Peter Johnson